Mirka ja Ilkka isännöivät vuosikokousta miellyttävissä puitteissa”sinisessä kartanossa”.
Saimme melkoisen yleisömenestyksen, kun Eestistä oli vieraaksemme saapunut peräti 6 henkilöä:)
porukkaa koolla isossa tuvassa
Virallisen ohjelman jälkeen kuulimme Sari Vasenkarin esityksen Raskeveo-hevosille sopivista satuloista. Sari esitti meille myös eläinlääkärien tekemän luennon ER-hevosten kohdalla erityisesti huomioitavista terveydenhoitoon liittyvistä asioista.
Laatusatula, joka sopii leveäänkin selkään, Sari esittelee
EHS:n toiminnanjohtaja Krista Sepp kertoi kuluvan vuoden tapahtumista Eestissä. Erityisen kiinnostava uutinen olivat Raskeveopäivät Nurmenuku Talussa Viktoria Kaasikin tilalla. Tapahtuma on tänä vuonna 2-päiväinen. Ajankohta 2-3 elokuuta.
Yhdistyksemme jäsen Sanna Turu kertoi perustamastaan yhdistyksestä , sen toiminnasta ja tulevista tapahtumista, sekä järjestettävistä koulutuksista, johon kaikki ovat tervetulleita.
Sanna Turu valmistautuu esitykseen
Päivän pääkohtiin kuului Vuoden 2012 ER-teko palkinnon saajan julkistaminen.
Palkinto meni oikeutetusti Vedurille ja Anu Collanille. Onnea voittajille!
Ja mitä olisi ER-kokous ilman ER-hevosia? Mirkan pihatossa majailee 3 tammaa, joista nuorin Härmä kuvassa kasvattajansa Johanna Rekolan kanssa.
Kiitokset kaikille osallistujille ja Mirkalle ja Ilkalle hyvästä ruuasta! Vain erittäin kurjaksi muuttunut ajokeli lumimyräkän kera oli pieni miinus päivän päätteeksi.
COPYRIGHT © 2023