Jäsenille tapahtuu

Täältä voit lukea yhdistyksemme jäsenten ja heidän hevostensa kommelluksia ja kuulumisia.

Villemin ja Ennan tarina (teksti ja kuvat Virve Repo©2020)

Hevosrekisterissä: Villem http://rekisteri.erhevoset.com/horse/view/406

Enna  http://rekisteri.erhevoset.com/horse/view/953

Rupesin tosissani etsimään tositarkoituksella ainoastaan omaan käyttöön omaa ensimmäistä kylmäveristä, josta jätin paljon ilmotuksia mm. facebookiin, toriin, hevostallinettiin jne. Sieltä sitten olisiko noin viikon sisällä tullut Villemin omistajalta viesti, että olisi tämmöinen hevonen tarjolla. Ihastuin hevosen ulkonäköön sekä luonteeseen heti, ja hevonen kuulosti liian hyvältä ollakseen totta, mutta siihen aikaan oli tosi tiukka ja huono rahatilanne. Rahatilanteen takia laitoin asian hetkeksi sivuun, mutta juteltuani äitini kanssa, joka oli joskus luvannut auttaa investoimaan vähän kalliimpaa hevosta, syntyi diili, mihin en voinut sanoa ei.

Hyppäsin eräänä kauniina lauantaiaamuna kaverin autoon ja ajoin Lappeenrantaan katsomaan Villemiä. En ollut ratsastanut noin vuoteen, minkä takia koeratsastus jännitti kovasti, sekä ylipäätänsä oli jännä paikka, kun koko elämäni toive oli ollut omistaa oma kylmäverinen hevonen, ja sitten olinkin menossa katsomaan sitä. Paikalle päästyäni tuntui että kemiat kohtasivat myös omistajan kanssa tosi hyvin. Kun näin Villen livenä, olin ihan myyty. Silloin Ville tuntui tosi korkealta ja isolta, verrattuna omiin 2 lämminveriseen. Villen kanssa alkuun vähän jännitti, kun en tuntenut entuudestaan hevosta, mutta tutustumisen ja hoitamisen jälkeen ennen ratsastusta, huomasin miten rauhallinen, rento ja lempeä jättiläinen hän oli. Rakastuin häneen täysin, sekä halusin hänet heti omakseni.

Saavuttuani kotiin reissun jälkeen, hehkutin kaikille, miten rakastunut olin hevoseen. Ei mennyt pitkään, kun lyötiin kaupat lukkoon ja aloin etsimään kyytiä hevoselle, koska mieheni ei innostunut lähtemään tältä erää hevosen hakuhommiin. En malttanut nukkua, sekä odotin hevosen tuloa kuin kuuta nousevaa.

Oli toukokuun loppu, kun traileri saapui pihaan, ja olin ihan innoissani. Kaikki ei mennyt niinkuin piti, ja sattui tapaturma itselle omasta typeryydestä, jonka takia multa paloi kaikki sormet vereslihalle ja rakoille. Ville oli ahdistettu liian pieneen traileriin, eikä välisermiä oltu levennetty, joten hevonen ryntäsi heti pois, kun takapuomi laskeutui. Tästä kuitenkin selvittiin, parin viikon saikuttamisella. Villem laitettiin samana iltana kavereiden kanssa tutustumaan omaan pihattoon, missä on tilaa juosta ja temmeltää.

Villemille annoin aikaa kotiutua ja työskenneltiin päivittäin vasta kotiutumisen jälkeen, mutta ratsastusta lykättiin sormien takia. Oli myös puhe, että hevosella alkaisin ajamaan, jonka takia pyysin ajo-opettajaa ajamaan hevosta takaa, jolloin selvisi, että on tällä ajettu ennenkin. Sen jälkeen ollaan ajettu, sekä ratsastettu. Ville myös on hevonen, joka ei lähe mihinkään, eikä säiky oikeastaan mitään, niin pitkään kun vihreää on turvan edessä, monesti hoitotilanteissa, kuten kärryjen purkamisessa, pidän vaan narun saatavilla, mutta muuten saa vapaana seisoskella ja nauttia vihreästä ruohosta.

Vihdoin kun näpit parani, oli aika nousta selkään. Ensimmäisen kerran jälkeen yhteinen kuvaushetki. Villem toimii ajossa, sekä ratsuna, asuu minun luona omassa kotipihatossa. Me odotetaan, että tulisi talvi, mamma pääsisi istumaan rekeen pyörähtäen lämpimään taljaan, kun Ville kuljettaa meitä hankia pitkin eteenpäin.

Loppukesästä 2020 tuli niin polttava tarve ja halu saada uusi hevonen, sekä aika luopua lämminverisistä kokonaan, koska valitettavasti en tuntenut sitä omaksi roduksi, enkä omaan käyttöön sopivaksi. Katselin ja etsin alkuun omaa projektia, joka toiveeltaan olisi saanut olla 3- tai 4-vuotias, eestin raskas vetohevonen. Tilanteet johtivat toiseen ja pää saatiin käännettyä, ja muiden avustuksilla löysin meille tammavarsan, Ennan. Olin kovin ihmeissään, koska olen aina ollut etusijaisesti poikien puoleen. Kovin jännitin tilannetta, koska itsellä ei ikinä ole ollut kokemusta nuorista hevosista, saatikka varsoista. Kovasti kyselin ympäri somea, sekä tutuilta, uskaltaako oikeasti lähteä ostamaan omaa varsaa, kun ei ole käytännön kokemusta. Sieltä tuli paljon kannustavaa inspiraatiota, sekä neuvoja. Päätin ottaa riskin, ja lähteä kokeilemaan itsekin!

Enna muutti heinäkuussa 2020 meille asumaan. Tullessaan, oli kovin väsynyt reilun 12h matkustamisesta. Lv ruuna ”Quisse” ei oikein tykännyt Ennasta, minkä takia meillä kävi lähellä toisena iltana, että varsalta meinasi jalat katketa. Tilanne onneksi saatiin rauhotettua, kun lv eristettiin toiseen tarhaan ja Villem laitettiin Ennan kaveriksi. Villem rakastui heti Ennaan, sekä rupesi hänen isukiksi ja roolihahmoksi, olihan Villem toiminut 2 orivarsan huoltajana edellisessä kodissakin.

Ennan kanssa on hiljattain tutustuttu ja annettu omaa tilaa kotiutua rauhassa, nyt oikeastaan ihan vast ikään, tätä kirjottaessa, ollaan alettu tekemään kaikkea uutta ja jännää! Enna vaikuttaa tosi nopealta oppimaan, mutta selkeästi paljon jännittää ja reagoi suhteellisen suuresti uusiin asioihin.

Tässä kuvassa ollaan ensimmäistä kertaa tallissa tutustumassa, sekä ensimmäistä kertaa oikeasti hoidettavana. Enna jännitti tosi paljon ihmistä, sekä oli hyvin epävarma alkuun, mutta viikon aikana, ollaan edistytty huikeasti, lähes niin paljon, että en itse usko tätä todeksi. Myös itsestäni olen ylpeä, miten olen pystynyt viemään asiaa lyhyessä ajassa eteenpäin. Tästä nuoresta, epävarmasta tammasta, on kuoriutunut tosi utelias, kiltti, mamman pellavaharjainen tyttö, joka tulee kasvamaan isoksi tytöksi. Noh, ainakin Villeä isommaksi. Luottamus kasvaa päivä päivältä meidän välille, ja on ihan erilaista, kun ostaa valmiin hevosen, kuin että rakentaa itse omaa, se side tuntuu muodostuvan aivan toisenlailla.
Tulevaisuuden haaveissa olisi saada yksi oma kasvatti, mutta sitähän ei tiedä, miten asiat tuppaa muuttumaan. Ennan käyttötarkoitus tulee olemaan ratsu, ”kokoperheen” hevonen, sekä ajohommat ja rekihommat.

Molemmat asuvat meillä kotona, pihatossa Pohjois-karjalassa. Molemmat myös toimivat tällä hetkellä täysin omassa käytössä, sekä tarkoitus on niin myös pitää. Todennäköisesti Enna lähtee jossain vaiheessa ajan tullessa ajo-opetukseen tuohon lähelle, sekä myöhemmin tulevaisuudessa ratsukoulutukseen. Villen kanssa porskutellaan niillä eväillä mitä meillä nyt on. Opetellaan myös uusia, mutta kerrataan myös vanhoja asioita.

Uskon, että näillä eväillä mennään kohti jatkoa ja Ennasta tulee vielä hyvä perhehevonen kovalla ja säännöllisellä työllä. Mitä Villeen tulee, hän on täydellinen tälläisena.

Meidän koko karvaperhettä saa tulla seuraamaan instagramissa, nimimerkillä Linnanpellonkarvakuonot, mitä pyrin päivittelemään mahdollisimman aktiivisesti.

Terveisin omistaja Virve sekä Hevoset Enna ja Villem

Heger ER, kuulumisia http://rekisteri.erhevoset.com/horse/view/691

Viime elokuussa Suomeen saapui meidän ensimmäinen hevosemme, Heger. Päivä oli hyvin tuulinen ja merellä varmasti oli tuullut vielä enemmän. Kaikesta huolimatta tuo vasta kolme vuotias ruuna ei ollut moksiskaan pitkästä matkasta eikä uudesta tallista. Edes takasiin sotḱeutuneet pintelit eivät aiheuttaneet stressiä. Annoimme hetken aikaa Hegerin syödä rauhassa heinää karsinassa ennen kuin lähdimme taluttamaan ruunaa tallialueelle. Kiltti ja herkkä jätti herätti suurta ihastusta koko tallissa, ja hetken päästä sen uskalsikin jo päästää pihattolaumaansa, missä ei muutamaa laukka-askelta ihmeellisempää tapahtunutkaan. Tästä alkoikin matkamme tuntemattomaan.

Varsin pian tuli selväksi, ettei Heger anna kiinni, kavioita ei oltu nosteltu ollenkaan ja luottamus ihmiseen on olematon. Heger onneksi alkoi nopeasti luottamaan ja jo viikon jälkeen ei enää lähtenyt karkuun ja pian löntysteli vastaan. Hitaasti, mutta varmasti kavioiden nostelu ja vuoleminenkin alkoivat sujua ja ennen kaikkea hevonen oppi luottamaan meihin. Edelleenkin vieraat ihmiset vähän jännittävät, mutta hoitotoimenpiteet onnistuvat ongelmitta. Varsin pian myös selvisi, kuinka upealuonteinen ruuna on kyseessä. Miesystävälleni Heger antoi kaikki aloittelijan mokat anteeksi, niin maasta käsiteltäessä, kuin selässä. Todellisuudessa Heger toimii painoavuilla ja pitkillä ohjilla parhaiten.

Syksy meni lähinnä maasta käsitellessä ja vähän ratsastaessa, mutta hangen tultua tuli uudet kujeet. Huomasimme, että Heger on parhaimmillaan vaativissa maastoissa. Aloimme taluttaa Hegeriä liinassa tallin läheisissä offroad-autojen reitellä. Ruuna nauttii siitä, että saa ravata paksussa hangessa, hypätä kallioilta ylös ja sitten ravata tai laukata alas. Opetimme myös Hegerin pysähtymään vislauksesta ja käsimerkistä. Heger nauttii ihan yli kaiken siitä, että saa ravata parisen kymmentä metriä alamäkeen vaihtelevassa hangessa, eikä tässä vaiheessa haittaa, jos vähän kaviot lipsuu tai koko etunen uppoaa hankeen ryntäitä myöten. Yhä edelleen jaksaa yllättää, mistä kaikesta tuo hevonen menee ylös tai alas. Edes paksut kaatuneet puunrungot eivät tuota vaikeuksia. Heger on myös ihailtavan varma luonteeltaan, sillä vastaan tulevat offroad-autot tai mönkijät eivät herätä minkäänlaisia tuntemuksia.

Nykyään, kun Heger tulee vislauksesta vastaan ja kävellessämme kohti pihaton porttia ja ravaa meidät kiinni, on vaikea uskoa, että hevonen joskus pelkäsi ihmistä. Alkuun ehkä vähän epäilytti näin nuoren hevosen ostaminen, mutta kyseessä on todellinen opetusmestari.

Terveisin Taija, Mikko ja Heger

Kantakirjahevosemme Villem 0005 ER osallistui matkaratsastuskisoihin ja sai hyväksytyn tuloksen. Tässä pieni tarina omistaja Elina Hämäläiseltä:

31.10 Jokioisissa ratsastettiin 1-tason matkaratsastuskisat ekaa kertaa Villemin kanssa. Matka oli pituudelta 23 km. Alussa ja lopussa oli eläinlääkärin tarkastus jotka Villemi läpäisi ja saatiin hyväksytty tulos matkasta. Villem käyttäyty hyvin koko reissun ja nautti kisasta kun pääs maastoileen.

Ensi vuonna uudestaan matkaratsastuskisoihin, jäi tosi hyvä mieli miulle ja Villemille näistä kisoista.

Karita oli Best in Show 1 ja voitti loimen.

Tässä Krista kertoo omin sanoin tapahtumasta:

”Mie en oikein tiedä mitä tästä tapahtumasta kertoisin mutta oli kaiken kaikkiaan aika mukava tapahtuma ja mukavia heppoja ja ihmisiä. Olin todella vähällä aamulla jättää Karitan kotiin kun oma nilkka oli kipeä niin arvuuttelin pystyinkö edes esittämään hevosta mutta tällaisiin tapahtumiin osallistun yleensä vaikka pää kainalossa!

Nämä oli meidän toiset yhteiset karkelot ja mie en todellakaan oottanu mitään voittoa tai edes sijoittumisia varsinkaan kun kehässä vastassa oli toinen ER hevonen. Karita oli aika lentävällä tuulella kun ottaa herkästi kimmokkeita muista hevosista ja hälinästä mutta olen ajatellut jälkikäteen että se auttoi meitä kehässä koska silloin se juuri näytti niitä mahtavia liikkeitä ja pörhistelyä.

Kyllä sieltä lähti kotiin maailman onnellisin hevosen omistaja ja varmasti tyytyväinen hevonenkin! 10.10 Joensuun raviradalla päästään Karitan kanssa taas edustamaan muhkuja mätsäreissä!”

Heger ER kävi esittäytymässä ja esittelemässä ER-rotua varsin kunniakkaasti Helsinki Horse Fairissa 2-4.3.2018. Nuori ruuna käyttäytyi erittäin hienosti rotukavalkadissa 30 muun hevosen kanssa. Heger on siis rodunomaisesti, suuri, kiltti ja kaunis.

Yhdistys kiittää Taija Haimia ja Mikko Närjästä apujoukkoineen hienosti hoidetusta rotuesittelystä Horse Fairissa. Emme juuri ylpeämpiä voisi olla. Säkillinen virtuaaliporkkanoita Hegerille.

Katso Horse Fairin rotuesittely tästä.

Heger tekee ER-rotua tutuksi vieruskaverille

Heger näyttää nätiltä

Heger tirsoilla

Helsinki Horse fair messut 8-9.3.2014

Olimme paikalla Tiina Niemisen, Vader-oriin, Sanna Turun ja Marja Hietakorven (Eesti
Raskeveohobuse Selts) kanssa. Saavuimme Tiinan kanssa messukeskukseen lauantai-aamuna.
Ruuhka oli aivan mahdoton messukeskuksen pihassa ja oli aika hankalaa saada traileri parkkiin.
Ajoimme ohjeiden mukaan halliin sisälle, jossa pääsimme jonoon. Hevoset purettiin hallin
takaosassa sijaitsevalle harjoituskentälle.

Vader söi kopissa heinää, eikä lotkauttanut korvaansakaan vaikka meteli oli aikamoinen. Hevoset
hirnuivat, autot jyrisivät ja ihmiset pitivät aikamoista pauketta tavaroineen. Kävimme katsastamassa
Vaderin karsinan, jota emme meinanneet hyvällä tahdollakaan löytää. Etsimme näet sitä tavallisten
umpikalterikarsinoiden joukosta. Eipä se sitten sellainen karsina ollutkaan, kun numero K34 löytyi
aivan harjotuskentän vierestä. Siinä oli jo hevonen… Olimme hetken aikaa vähän ”pollat sekaisin”,
kunnes huomasimme että järjestäjillä olivat numerot menneet sekaisin ja Vaderin nimilappu löytyi
viereisestä K33 karsinasta. Katselimme sitten hiukan aikaa tätä karsinaparia ja mietimme, että
tohtiiko tuohon raavasta oria laittaakaan, kun viereen oli sijoitettu suurikokoinen nuori shiretamma.

Päätös oli tehtävä nopeasti ja tulimme siihen tulokseen että jos tänne asti oli lähdetty, niin pakkohan
se on kokeilla miten tässä kävisi. Hyvinhän se kävi. Järjestelimme messupöytämme ja kannoimme
tavarat autosta paikalle. Sillä välin jono lyheni ja Tiina sai purettua Vaderin ulos. Eipä siinä sitten
sen kummempia, kun ori kehikkoon ja katsotaan kuinka käy. Tamma siellä täpinöissään jo
odottelikin. Ei siinä kauaa voitu pähkäillä, vaan kun näytti siltä että karsina pysyisi ehjänä, vaikka
huojuikin vaarallisesti jo pienestä töytäisystä, Tiina lähti viemään traileria pois. Järjestelin kuvia ja
muuta rekvisiittaa pöydälle ja pidin silmällä ketjuriimunarua, että saisin sen nopeasti Vaderin
riimuun, jos jotain tapahtuisi. Vaan ei tapahtunut. Vader piehtaroi, söi ja piehtaroi. Kävi
kurkkaamassa aidalla roikkuvaa shiretammaa ja jatkoi syömistä. Tässä vaiheessa jo huokaisin
helpotuksesta ja lakkasin rukoilemasta Tiinaa nopeasti takaisin.
Messuvieraita alkoi saapua paikalle ja jo ihan alkumetreillä tajusimme, että tämän parempaa
paikkaa emme olisi voineet saada. Harjoituskenttä karsinan vieressä veti ihmisiä paikalle, ja kun
nämä huomasivat Vaderin, joka ystävällisesti silmäili karsinasta, he eivät kertakaikkiaan voineet
pitää käsiään oriista irti. Saimme heti lauantaina puhua äänemme käheäksi ja kertoa rodusta useille
kiinnostuneille.

Sanna Turu ja Marja Hietakorpi saapuivat paikalle aamupäivällä. Esittelimme rotua yhdessä ja
täytyy sanoa, että oli kyllä todella hauskaa. Kerrankin samanmielisten ihmisten kanssa tekemässä
juuri sitä rotua tunnetuksi mikä allekirjoittaneellekin merkitsee niin paljon.

Vader oli uskomaton. Poika tulee suoraan pystymetsästä ja tempaisee itsensä ensitöikseen
julkisuuteen. Eipä juuri parempaa mainosta eestin raskaalle vetohevoselle olisi voinut toivoa. Suuri,
kiiltävä ja rauhallinen. Missään vaiheessa Vaderin hermo ei mennyt vaan kesti loppuun asti. Näytti
jopa siltä että se sunnuntaina tykkäsi ihmisistä vielä enemmän. Poika saattoi ottaa tirsatkin siinä
samalla kun kymmenen käsiparit häntä rapsuttivat.
Meitä kävivät tervehtimässä myös Krista Sepp ja Ande Arula (Eesti Hobusekasvatajate Selts).
Mirka Lintumäki-Aho, hallituksemme jäsen kävi kaikista kiireisimpään aikaan auttamassa kuvien ja
raskeveohevosten myynti-ilmoitusten kiinnittämisessä. Myyntihevosia tutkailtiin tarkasti ja
joistakin oltiin hyvin kiinnostuneita.

Päivä oli pitkä ja rankka, jatkuva kävely ja jopa juokseminen otti koville ja lähdimme särkevin
jaloin Perniötä kohti joskus kuuden jälkeen illalla. Tiina talutti Vaderin parkkipaikalle läpi pitkän
hallin.Vaderilla ei ollut mitään ongelmia selvitä kummallisesta kävelyreitistä. Tiina ja Vader
yöpyivät meillä. Karsina odotti Vaderia ja eipä siinä sitten sen kummempia, kun poika karsinaan ja
ovi kiinni. Vader ei ihmetellyt vaan alkoi samantien syömään yöheiniään, eivätkä tallin 13 muuta
hevosta kiinnittäneet Vaderiin mitään huomiota. Yö oli sujunut ongelmitta.

Lauantai-aamuna nousimme taas kukon laulun aikaan ja pikaisten aamukahvien jälkeen Tiina
hiukan ”fiksasi” Vaderia pesupaikalla jonka jälkeen auton nokka kohti helsinkiä. Nyt olimme
eilisestä senverran viisastuneita, että jätimme suosiolla auton ja trailerin parkkipaikalle ulos. Vaikka
matka oli pitkä, niin se oli huomattavasti helpompi suorittaa jalan, kuin moottoriyhdistelmällä
käytäväsokkeloissa seikkaillen. Vaderillehan oli aivan sama, miten tulimme ja menimme, hänelle
sopi kaikki, kunhan perillä oli heinää.
Sunnuntai-aamu oli hieman lauantaita hiljaisempi ainakin aamusta. Mutta kyllä sitä porukkaa silti
riitti. Vader käyttäytyi rauhalliseen tyyliinsä. Viereisellä kentällä harjoitukset jatkuivat, ja Vader
olikin jo tutustunut vikellyksen saloihin, kouluratsastukseen, esteratsastukseen, lännenratsastukseen
ja valjakkoajoon.

Ratsupoliisien upea näytös oli hurjaa katsottavaa. Ratsupoliisin hevoselta vaaditaan todella hyvät
hermot, joka näkyy seuraavasta kuvasta. Pressua pitelee kaksi etummaista poliisia hevosten selässä
ja pressun alla on yksi hevonen sekä maija valot ja pillit päällä. Maija ajoi lujaa ympyrää hevosten
ympäri. Näytös oli uskomaton. Meteli oli suunnaton ja mitä raskeveo tekee toisella puolella seinää?
No syö ja nauttii huomiosta.

Harjoituskentällä kävi tasaisin väliajoin erilaisia kentänhoitolaitteita. Ne pitivät jos jonkinlaista
ääntä. Kentän kastelu hoidettiin säiliöautolla ja vesi tuli sihisten perän laitteesta ulos, se suihkusi
Vaderin karsinaan asti. Mitä tekee Vader… No syö. Normi hevonen olisi tuossa tilanteessa hypänny
kattoon.
Messuilla kävi näiden kahden päivän aikana yli 40 000 katsojaa. Saimme tehdä tätä upeaa rotua
tunnetuksi, eikä tunnu yhtään turhalta. Yritämme päästä sinne varmasti ensikin vuonna.

Tarja Halonen